—Istua hotellissa, hymyili Liisa hiljaisesti. Siksi kuin menen makaamaan.
—Ja viettää ikävän illan? kysyi Johannes tyytymättömänä.
Hän tiesi että hänen omaa iloaan d'Angleterressä olisi tärvellyt ajatus Liisasta, joka sillä aikaa istui yksin kotona ja odotti häntä. Siksi oli hänelle kovin tärkeätä koettaa hommata jotakin hauskaa Liisallekin.
Hän oli parantumaton egoisti.
—Minä olen viettänyt niin monta ikävää iltaa elämässäni, vastasi
Liisa.
Hänen äänensä soinnahti niin vanhalta ja kärsineeltä hänen noin sanoessaan, että Johannes siinä silmänräpäyksessä tunsi hänen suhteensa sulaa inhimillistä sääliä ja osan-ottoa.
Oliko Liisan tosiaankin noin vaikea olla? Mutta siinä tapauksessahan hän oli sokea julmuri, kun ei ollut ennen huomannut sitä.
—Minun kanssani? hän kysyi tekopyhästi.
—Ei, vastasi Liisa vakavasti, mutta ennen sinua! Ja senjälkeen kuin olen sinut kadottanut.
Johannes ojensi sydämellisesti kätensä hänelle. Liisa suuteli sitä pitkään ja tulisesti.