Nauroivat ja kikattivat. Kertoilivat hävyttömiä juttuja ja nimittivät yleensä kaikki asiat oikeilla nimillään.
Sen he uskalsivat, hyvin tietäen, ettei kukaan tästä muukalaisesta yleisöstä heidän ympärillään voinut tajuta heidän vieraskielisiä, pakanallisia huudahduksiaan.
Ja he tunsivat, että tämä alaston, älyllinen irstailu tuotti aivan omituista ja ennen tuntematonta iloa heille.
Oli vaikea sanoa, kumpi heistä sen oli ensin alottanut. Toinen heittänyt vain pienen, tavallista vapaamman kompasanan ja toinen vastannut siihen astetta ylempää.
Niin sitä jatkui sitten.
He tahtoivat kumpikin kuin tahallaan sukupuolisesti kiihottaa toisiaan. Ja asettua kuitenkin samalla kyynillisesti kaiken sukupuolikiihotuksen yläpuolelle.
Riipiä rakkauden hennoimmat terälehdet, viskata ne ilmaan ja ikäänkuin kädestäpitäen huomauttaa toisilleen:
»Näetkö? Eihän se ole mitään! Palanen aistiherkuttelua vain. Tuokio erinäisten molekyylien kosketusta!»
Kumpikin he tunsivat näin tehdessään kiusaavansa jumalia. Lemmen jumalia!
He kaksi, jotka eivät olleet vuosikausiin mitään muita jumalia edessään pitäneet, tahtoivat nyt kuin yksissä neuvoin ja selittämättömän, sokean intohimon ajamina uhmata heitä. Osoittaa älynsä voimalla, kuinka vähän he oikeastaan heistä välittivät ja kuinka naurettavan typerää, rivoa ja vähäpätöistä olikaan itse asiassa heidän huudettu maailmanherruutensa!