Jumala ties kenen sylissä tuo nainen ennen oli samoin nauraa hekotellut! Jumala ties minkä mieskonnan karkea himo oli ensi kerran tuon irstaan silmänluonnin ilmi houkutellut!
Tuli liian paljon esille entinen kapakka-nainen, yökukka siinä.
Siksi se tavallisesti vaikutti niin vastenmielisesti Johannekseen. Ainakin vakavimpina hetkinään hän tahtoi nimittäin käsittää heidän suhteensa mitä ihanteellisimmin ja haaveilla sille myös jotakin pyhää, elämän-kestävää tarkoitusta.
Mutta annas kun hän itse oli sillä tuulella! Silloin vaikutti tuo kaikki häneen varsin miellyttävästi.
Nyt oli Johannes otollisessa mielialassa.
Liisakin näytti tuntevan tuon ja siitä ikäänkuin vertyvän ja virkistyvän.
Yökukka aukeni. Tuhlasi välkkyvimmät värinsä ja huumaavimmat tuoksunsa sille, joka oli hänet valinnut ja hänet ijäksi rintapieleensä kiinnittänyt.
Tuolle yhdelle, tuolle armaalle, tuolle ainoalle miehelle, joka ei ollut niinkuin kaikki muut! Joka ei ollut tahtonut häntä vain hetkensä iloksi taittaa, vaan hänet pohjalta pelastanut ja yöstä valkeuteen vapauttanut!
Eikä se tällä kertaa Johanneksenkaan mielestä mitään pahaa tai sopimatonta ollut.
Eihän rakkaus, eihän intohimo sellaisenaan vielä suinkaan ollut mitään kevytmielistä. Olihan se juuri päinvastoin kaiken kevytmielisen vastakohta, syvin, vakavin ja raskain uskonto koko avarassa maailmassa.