Juuri siitä he nyt juttelivat.
—Emmekä me sittenkään ole saaneet kylläksi toisistamme, virkahti Liisa leikillisesti.
—Emme saaneet sadatta osaa siitä, mitä me tahdomme toisistamme, kuiskasi Johannes tulisesti. Emme tuhannetta siitä, mitä me tahdomme antaa ja sanoa toisillemme.
—Luuletko, että koskaan saamme toisemme kokonaan?
—Minä olen sinun omasi kokonaan.
—Mutta luuletko että koskaan voimme tyhjentää toisillemme rajattoman rakkautemme ja riutumuksemme?
Tuntui kummastakin kuin ei iankaikkisuus riittäisi siihen.
Tuota samaa he olivat taukoamatta toisilleen kolme vuotta vakuuttaneet.
Eivätkä he vieläkään olleet saaneet siitä kylläkseen.
Kukaan ei heidän mielestään koskaan ollut ollut niin onnellinen kuin he. Eikä kukaan, ei missään maassa eikä missään aikakaudessa ketään niin rakastanut.
Olivathan he tutkineet yhdessä kaikki entisyyden suuret rakkaustarinat.
Se olikin ollut heidän ainoa työnsä näiden kolmen vuoden aikana.