—Mutta juuri sehän sinun olisi itse keksittävä, iski Johannes epätoivoissaan.
—En minä keksi mitään, vastasi Liisa, kuten äskenkin. Keksi sinä! Sinä tiedät paremmin ne asiat.
Ei, Liisan suhteen ei päässyt puuhun, ei petäjään, kun hän tuolle tuulelleen rupesi.
Mutta täytyihän Johanneksen päästä purkautumaan.
—Ja sinä? Sinä et mitään tiedä? hän sanoi koettaen ivallista äänenpainoa teeskennellä.
—En mitään muuta kuin että rakastan sinua, vastasi Liisa kyyneltyvin silmin.
—Rakastat? ähkäsi Johannes. Mahtaako sekään olla totta?
—Kuinka saatat sitä epäillä?
—Usein tuntuu minusta kuin et sinä rakastaisi minua ollenkaan.
Nyt se alkoi käydä jo. Johannes pääsi nyt hyökkäämään ja syyttämään
Liisaa, jolloin Liisan tehtävä taas oli puolustautua.