Mutta jokaisessa puolustuksessa piili samalla syytös, joka antoi aihetta uuteen syytökseen. Se olikin ainoa muoto, johon saattoi purkautua heidän sisällinen jännityksensä.
Kaikki kävi kuin matemaattisen kaavan mukaan. Ja Liisan onnistui jälleen saada Johannes leppymään.
5.
Mutta se kävi päivä päivältä aina vaikeammaksi.
Tosin he kumpikin koettivat vilpittömästi välttää noita kiusallisia yhteentörmäyksiä, jotka järkyttivät heidän koko elimistöään. Mutta niitä sattui vain sitä tiheämmin.
Kumpikin kuunteli ja kuunteli, mitä nousi oman ja toisen sydämen syvyydestä. Ja kumpikin oli yhtä valmis rakkaudestaan viimeiseen hengenvetoon saakka taistelemaan kuin syrjään ponnahtamaan, ettei vain tuottaisi tuskaa ja vaivaa toiselleen.
Juuri siten he toisiaan enimmän kiusasivat. Sillä kumpikin tiesivät he sentään, että toinen oli joka hetki varuillaan ja tarkkasi alituisesti toisen sanoja, ilmeitä ja sielunliikkeitä. Niistä etsivät he kuin tähdistä kohtaloaan.
Tekivät sen hartaudessa, pelvossa ja pyhässä vavistuksessa kuin heille uskottua temppelipalvelusta suorittaen.
Eihän heillä toistaiseksi mitään muuta tehtävää ollutkaan. Eikä ollut ollut siitä lähtien, jolloin he kerran otollisena hetkenä ja oikeassa mielialassa olivat toisensa Parisissa löytäneet.
Kahdeksan vuotta oli Johannes aluksi laskenut rahansa riittävän viettää tällaista elämää. Kenties kymmenenkin, jos he olisivat oikein säästeliäästi eläneet.