—Minä olen ollut niin heikko, virkkoi rouva Rabbing. Mutta minä tahdon tulla voimakkaammaksi.
—Vielä voimakkaammaksi? hymyili Johannes.
—Paljon voimakkaammaksi, vastasi rouva Rabbing hänen hymyilyynsä. Ja te ymmärrätte että se onkin minulle välttämätöntä, kun kuulette, ettei minua kukaan pakottanut avioliittoon Rabbingin kanssa.
—Te teitte sen omasta vapaasta tahdostanne?
—Kevytmielisyydestä, jatkoi rouva Rabbing järkähtämättä. Sulasta anteeksiantamattomasta kevytmielisyydestä. Mutta minä sain rangaistukseni.
Johannes kuunteli henkeä pidättäen.
Tämähän merkillinen keskustelu oli! Kuinka suoravaisesti tuo nainen kosketteli arimpiakin asioitaan! Kuinka rohkeasti hän painoi sormensa juuri kipeimpään kohtaan ja kuinka säälimättömästi hän sen heti nimitti oikealla nimellään!
Hän tuntui olevan hirmuinen ja vanhurskas tuomari itseään kohtaan.
Johannesta pöyristytti ajatella, että tuo sama siveellinen ankaruus kerran häneen itseensä kohdistuisi. Hän ei sitä kestäisi hituistakaan.
Todellakin näytti tuo nainen luottavan häneen täydellisesti. Muuten hän ei niin avomielisesti ilmoittelisi hänelle, ventovieraalle henkilölle, omia intiimejä perhesalaisuuksiaan eikä niin kursailematta luonteensa puutteita paljastaisi.