Tietysti olemattomia, tietysti kuviteltuja puutteita.
Kuka ei ole ollut kevytmielinen nuoruudessaan? Kuka ei tahtonut tulla rikkaaksi, suureksi ja mahtavaksi, vaikkapa omien sisäisten elämänarvojensa kustannuksellakin?
Eikä Rabbing kosijana mahtanut olla ollut niinkään halveksittava. Kaunis hän tosin ei ollut, mutta älykäs ja sukkela, jopa siro ja sievisteleväkin, jos niin tarvittiin.
Tuo nainen arvosteli todella liian ankarasti itseään.
Mutta täytyi koettaa säilyttää hänen luottamustaan ja mikäli mahdollista, ansaita sitä. Sillä tuo nainen voisi vielä paljon vaikuttaa hänenkin, Johanneksen, kehitykseen.
Hän tunsi jo nyt tuota naista vilpittömästi ihailevansa.
—Te syytätte itseänne heikkoudesta, sanoi hän, te, joka olette voittanut itse Rabbinginkin. Tiedättekö, kuinka korkealle minä sen voimankoetuksen arvioin?
—Te hänet olette voittanut enkä minä, vastasi rouva Rabbing yksinkertaisesti.
—Minä? Mitä ansiota minulla muka siinäkin voi olla? kysyi Johannes.
—Te erositte ensin. Muuten hän ei ikinä olisi antanut eroa minulle.