Hänelle oli armonpisto annettava.
Mutta miten? Mutta kenen avulla?
Tietysti juuri rouva Rabbingin, joka ilmoittautui hänen liittolaisekseen ja aatteelliseksi asetoverikseen.
Rouva Rabbing oli sanonut, että hän, Johannes, oli jotakin vaikuttanut Rabbingin sisäelämään. Jos se oli totta, silloin hän tahtoi vielä enemmän vaikuttaa, tulla turmiollisena voimana, joka oli kaikki voittava, tuhoava ja hävittävä.
11.
Moisia mietteitä oli jo hänen ensi tapaamisensa rouva Rabbingin kanssa omiaan Johanneksessa synnyttämään.
Ne eivät olisi vaikuttaneet häneen niin syvästi, elleivät ne olisi käyneet yhteen hänen omien sisäisten suuntaviivojensa kanssa. Hän pyrki sinnepäin. Hänen oma selvä järkensä ja tahtonsa sanoi hänelle, että siellä oli vielä jotakin, jota hän ei ollut kokenut, ja että hänen elämänsä jäisi ijäti vaillinaiseksi, ellei hän saisi tuotakin mahdollisuutta itsessään toteuttaa.
Yllämainittua kohtausta seurasi useampia. He tapasivat toisiaan siellä täällä, kaupungin puistoissa ja kahviloissa, mutta mieluimmin suurten puiden alla, siellä, missä he olivat pitkien vuosien jälkeen ensimmäiset sanansa vaihtaneet.
Eikä kulunut kauan, ennen kuin Johanneksen täytyi itselleen tunnustaa, että hän ajatteli rouva Rabbingia jo melkein enemmän kuin Liisaa ja että edellisen vaalea, vakava, intohimoton kuva alituisesti pyöri hänen aivoissaan.
Minkälainen mahtoi tuo nainen olla rakkaudessa?