Paljon siellä ei ollut enää. Ja sekin, mikä oli, oli vain vanhoja, koinsyömiä riekaleita, joilla tuskin enää sopi päivän valossa totuuden sankarina esiintyä.
Mutta kun hyvin valehteli, kävi sekin päinsä.
Johannes oli heti huomannut, että tuo nainen oli valloitettava aatteellisesti.
Miksi hän siis välttämättä tahtoi hänet valloittaa? Siksi että hän tunsi sydänjuuriin saakka tarvitsevansa tuota naista ja että jo pelkkä onnistumisen mahdollisuuskin imarteli ja häikäisi hänen uudelleen herännyttä yhteiskunnallista kunnianhimoaan.
Ja sehän olisi kosto! Mitä sanoisi Rabbing, mitä koko Suomen vallassääty siitä?
Ajattelisivat varmaan, että rouva Rabbing juuri senvuoksi olikin tehnyt eron miehestään ja senvuoksi oleskelikin täällä Köpenhaminassa.
Mitään erikoista eroottista intohimoa ei Johannes tuntenut tuota naista kohtaan, mutta sitä enemmän järjen, tahdon ja koko älyllisen itselönsä ponnistusta.
Hänen täytyi valloittaa tuo nainen! Jos ei totuudella, niin valheella, jos ei oikeilla, niin väärillä keinoilla! Hänen kanssaan käsi kädessä olisi sitten helppo eteenpäin ja ylöspäin taivaltaa.
Hän alotti valehtelemalla.
Mutta hän oli kyllin tunnelma-ihminen voidakseen vähitellen valehdella itsensä todelliseksi. Hänen äänensä sai hänen omissakin korvissaan uskottavan kaiun ja toisinaan jyrisi jo hänen siveellinen yhteiskunta-suuttumuksensa yhtä syvänä ja mahtipontisena kuin konsanaan hänen parhaina päivinään.