Rouva Rabbing kuunteli hiljaisena ja myönsi kaikki. Ja Johannes havaitsi oudolla, diabolisella ilolla, miten hän näytti imevän jokaisen sanan hänen huuliltaan ja kätkevän sen sydämensä syvimpään.
Näillä aloilla oli rouva Rabbing vielä lapsi, vaikka hirmuisen vakava ja ajatteleva lapsi. Johanneksen tehtäväksi tuli hänet älyllisesti täysi-ikäiseksi kasvattaa.
Rouva Rabbing piti nähtävästi häntä yhteiskunnallisena apostolina ja maailmanparantajana.
Mutta eivät he aina aatteista keskustelleet.
Vähitellen ja melkein kuin huomaamattaan tuli Johannes kertoneeksi hänelle yhä enemmän itsestään. Ensin omasta erostaan ja avioliitostaan, sitten nuoruudestaan ja kehitysvuosistaan, vihdoin vanhemmistaan, isänkodistaan ja varhaisimmasta lapsuudestaan.
Liisasta hän ei puhunut koskaan. Osaksi piti hän sitä sopimattomana ja asiaankuulumattomana, osaksi luuli hän, että rouva Rabbing tiesi heidän suhteensa. Ja kun tämäkään ei millään tavoin viitannut siihen, jäi Liisa itsestään heidän henkisen taikapiirinsä ulkopuolelle.
Usein tunsi Johannes tuosta suuria omantunnon vaivoja. Mutta hän lohdutteli itseään sillä, että olisihan aika kertoa tuosta kaikesta rouva Rabhingille, silloin kun heidän suhteensa olisi kehittynyt siihen, että se kävisi välttämättömäksi.
Jos sen nyt ollenkaan tarvitsi edes käydä välttämättömäksi?
Kenties onnistui hänen vaieta koko asiasta? Suorittaa välinsä Liisan kanssa kahden, toimittaa hänet pois jollakin tekosyyllä tai, miksei, pahimmassa tapauksessa, suoranaisella erokohtauksella?
Ilman että rouva Rabbing koskaan saisikaan tietää siitä mitään! Ilman että hän koskaan edes aavistaisi, miten alhaalla Johannes kerran oli ollut ja miten matalia naissuhteita pitänyt muka pyhinä ja ihannoinut!