—Ei vielä. Mutta epäilemättä hän on pian tuleva siksi.
Muttila oli kaikesta päättäen imponeerannut hotellin väkeen. Johannes huomasi omankin arvonsa heidän silmissään äkkiä kohonneen.
Mies, jolla oli niin hienoja tuttavuuksia, ei tietysti itsekään voinut olla tavallinen mies!
Tohtoriksi hän tosin oli, kuten oikein olikin, itsensä hotellin päiväkirjaan kirjoittanut. Mutta kuka ei ollut tohtori ulkomailla? Joka toinen mies, ja varsinkin sellaiset, jotka kysyivät aina halvinta huonetta ja antoivat pieniä juomarahoja.
Varmoja maksajia muuten kyllä. Mutta heillä ei olisi mikään hotelli elänyt.
Täytyi olla reippaita poikia, elegantteja upseereja tai rikas-isäisiä ylioppilaita, vielä mieluummin komeita tukkukauppiaita tai tuollaisia maailmanmies-taiteilijoita, jos mieli hotellin kostua ja menestyä!
Ne ne kultamunia munivat. Asuivat rikkaasti, tilasivat huoneesensa hyviä viinejä ja pitivät joskus pieniä kemujakin, vaikka sen pahempi liian harvoin omassa hotellissaan.
Heidän kauttaan tuli hotelli tunnetuksi. Ja heidän kauttaan se sai eräänlaisen vakavaraisen, yleismaailmallisen leiman, jonka avulla voi jo hintojakin hiukan kohottaa.
Johannes luki tuon kaiken isännän kohteliaasta, käsiä-hykertelevästä olennosta. Muttila nähtävästi oli ollut vieras hotellin mielen mukaan.
Mikähän pomo siitä on mahtanut paisuakaan! ajatteli hän.