Eikä hän samassa silmänräpäyksessä voinut olla vertaamatta omaa hiljaista, yksinäistä, hiukan turvatonta olentoaan tuohon yleismaailmallisen matkustelijan mielikuvaan, jonka Muttila nähtävästi ensi hetkestä oli hotellin väkeen istuttanut.
Epäilemättä hän ei vaikuttanut yhtä edullisesti.
Eikä mahtanut avittaa tätä vaikutusta Liisakaan, joka yhtä vaiteliaana, silmät tavallisesti synkkinä ja maahanluotuina, pari kertaa päivässä, hänen vierellään vaelsi näitä portaita alas.
Sangen vakava ja yksitoikkoinen pari he olivat, täytyi hänen itselleen tunnustaa. Mahtoivat vaikuttaa kahdelta naimisiin menneeltä pedagogilta tai kansakoulun-opettajalta.
Eikä hän portaita noustessaan voinut olla vilkaisematta sillä silmällä peiliin, joka riippui joka kerroksen kohdalla.
No, ei hän niinkään epäsiististi puettu ollut! Mutta silinteri ei ollut enää uuden-uusi. Ja eikös ollutkin tuo palttoonkauluksen sametti jo käynyt laiteilta vähän nukkavieruksi?
Hän päätti heti hankkia uuden päällystakin. Kuinka monta kevättä, ja syksyä hän lie jo tässä käynytkään!
Samassa muisti hän, että Liisankin syysjakku oli eilen näyttänyt jonkun verran kuluneelta.
Myöskin Liisa ansaitsi uuden jakun. Tottahan heidän varojensa täytyi vielä riittää ainakin siihen, että he kävivät siististi puettuina.
Ja elleivät riittäneet, täytyi hankkia uusia! Eihän sopinut kiertää maailmaa kerjäläisinä.