Tällä reippaalla päätöksellä hän avasi heidän huoneensa oven ja virkahti jo kynnykseltä iloisesti:
—Kuules, Liisa! Sinun täytyy saada uusi jakku. Miksi et ole minulle siitä jo ennen huomauttanut?
Liisa istui ja luki.
Hän laski kirjansa pois ja katsoi suurin, kummastunein silmin
Johannekseen. Virkahti sitten hiljaisesti:
—Onhan se vielä hyvä. Miksi minun olisi pitänyt siitä sinulle huomauttaa?
—Kun minä en itse huomaa mitään! selitti Johannes, rientäen lempeällä isällisyydellä häntä suutelemaan. Kun minä olen sellainen pöllöpää, sellainen tuhma-jussi!
Liisan silmät kyyneltyivät.
—Hyvä jussihan sinä olet, hän sanoi, vetäen pehmeästi kämmenellä hänen kasvojensa yli. Oikein hyvä jussi! Missäpäin sinä olet nyt ollut kävelemässä?
—Siellä rannalla, merenrannalla, selitti Johannes iloisesti. Et arvaa, kuinka siellä tuulee. Voi tuskin pystyssä pysyä!
—Kävely on tehnyt hyvää sinulle? kysyi Liisa.