Johannes katsoi häneen epäluuloisesti.
—Tuskin, vastasi hän jurosti. Minä olen aina kotona.
—Et laske sisälle sitten?
—Sinä et ole käynytkään minua hakemassa.
Liisa nauroi helakasti.
—Luuletko, että valehtelen ehkä? hän kysyi, nipistäen samalla leikillisesti kädestä Muttilaa.
—Luulen, vastasi Johannes vakavasti. Luulen, että valehtelet aina, tieten taikka tietämättäsi.
—Kuten naiset ylimalkaan, huomautti Muttila huolimattomasti.
Liisa nauroi äskeistä makeammin.
—Hyvä toki, ettei minun tarvitse sitä varten hakea erivapautusta sukupuolestani, hän sanoi. Mutta tosi on, että valehtelin.