—Miksi?
—Siksi, että tahdoin nähdä, kuinka se vaikuttaisi sinuun, nauroi
Liisa.
—Ja minuun, lisäsi Muttila happamesti.
—Ei, sinusta minä en ollut ollenkaan huvitettu, pisti Liisa. Vain Johanneksesta! Tiedäthän, että olemme vannoneet ikuista rakkautta toisillemme.
—Minä tiedän, vastasi Muttila.
Johannes katsoi Liisaan synkkämielisesti. Tuo nainen nauroi, tuo nainen teki ilmeistä pilkkaa heistä molemmista. Oliko hänellä siihenkin varaa? Luottiko hän niin lujasti valtaansa sitten? Sepä perhana! Johanneksen suhteen hän ainakin erehtyisi.
—Miksi et ole käynyt sitten katsomassa? hän virkahti harvakseen. Kun kerran olet minusta niin huvitettu.
—En ole uskaltanut, veikisteli Liisa. Minua on pelottanut niin hirveästi.
—Mikä?
Johannes vavahti. Oliko tuo heilakka ehkä aavistanut hänen murhaisat ajatuksensa?