—Sillä naisella oli niin hyvät ja viisaat silmät, selitti Carmela.
—Ehkä viisaat, mutta kaukana hyvyydestä, oikaisi Johannes. Mutta mies?
Mitä hänestä sanot?
—Hän näytti mielestäni aika pölkkypäältä, hymyili Carmela.
Aika suffragetti! ajatteli Johannes. Joko sinäkin alat? Merkillinen aikakausi tämä! Naiset tuntevat vaistomaista vetovoimaa naisiin. Ja miehet? Niin miehet tuntevat useimmissa tapauksissa samoin.
Miesraukat! Heidänhän täytyi joutua tappiolle tässä epätasaisessa kilpailussa.
Ja Johannes siirsihe hiukan etäämmälle Carmelasta, joka tällä hetkellä tuntui hänelle jo pelkän naisellisuutensa vuoksi vastenmieliseltä.
Esirippu nousi. Shakespearen intohimoiset rytmit alkoivat ryöpytä heidän ylitseen.
Jo ensi hetkestä tunsi Johannes henkeään pidättäen mukana olevansa.
Othellon esittäjä, hänelle kokonaan tuntematon nimi, vaikutti häneen heti suurelta näyttelijältä. Kieli, italian syvä, tummankirkas kieli kajahteli täyden rinta-äänen kannattamana. Ryhti oli korkea ja jalo, liikkeet täsmällisiä ja mittaeltuja.
Mutta mitä välitti Johannes tuosta kaikesta! Olihan hänelle itse näytelmä, itse sen traagillinen juoni ja tärisyttävä naismurha pääasia.