Olivatko he ehkä hyviäkin ystävättäriä? Tahtoiko Liisa ryöstää Carmelankin häneltä? Vai oliko tämä taas noita hänen tavallisia, valheellisia päähänpistojaan, joilla hän osasi niin perinpohjin ärsyttää Johanneksen?
Olivatko nuo kaksi ehkä tavanneet toisensa hänen selkänsä takana? Hullutusta! Eihän Liisa osannut italiaa, eiväthän he olisi voineet edes puhua keskenään. Mutta saattoi se olla mahdollistakin. Olihan Carmela itse Liisan silmiä niin hyviksi ja viisaiksi kehunut. Ja ehkä Liisa oli jo oppinut senverran kieltä, että saattoi hiukan solkata tavallisinta kanssapuhetta.
Oli, miten oli! Eihän ollut nyt aika enää sellaisia ajatella. Tuomion päivä oli tullut. Nyt oli hänen aika toimia eikä ajatella enää.
Matkan tuli parin päivän perästä määrätyllä hetkellä tapahtua ja Johanneksen oli kirjeellisesti ilmoitettava, mitä hän ajatteli ehdotuksesta.
Johannes kirjoitti kohteliaan kirjeen ja ilmoitti heti suostumuksensa.
Sinä päivänä hän söi kunnollisesti, joi pullon viiniä päälle ja kävi parturissa. Palasi sitten kotiinsa papereitaan järjestelemään.
Vähän oli hänellä tullut mitään omaan alaansa kuuluvaa työtä tehdyksi täällä Roomassa. Hiukan hajanaisia huomioita vain Italian agraariliikkeestä, juuri tapahtuvista vaaleista ja eri puolueiden kannasta maan ulkopoliittisiin kysymyksiin nähden.
Kuitenkin olisi tuota kaikkea nyt ollut erinomainen tilaisuus seurata täällä.
Mihin hän oli käyttänyt, mihin tuhlannut aikansa? Eikö voisi ottaa sitä vielä takaisin? Täytyihän hänellä olla Englantiin palatessaan edes joku käsikirjoitus kustantajalleen.
Mutta sitten hän muisti taas ja hymähti surumielisesti. Sehän oli totta, hänenhän täytyi huomenna tappaa eräs nainen! Eihän ollut sanottu, että hän koskaan palajaisi enää Englantiin.