Johannes tahtoo saattaa hänet istumaan ja auttaa häntä hatun riisunnassa. Vasta silloin hän huomaa, että hänen vaimonsa on surupuvussa.
—Mitä tuo on? hän kysyy, hitaasti huntua sormellaan osoittaen. Sinä suret?
—Niin, vastaa rouva Rabbing, katsoen suoraan silmiin häntä. Minä tulen kuolinvuoteelta.
Johannes säpsähtää.
—Kenen? Oletko sinäkin tappanut jonkun? kysyy hän kummallisesti hymyillen.
—Tauti tappoi. Hänhän olikin jo niin kauan kärsinyt osittaisesta halvauksestaan.
—Kuka? kysyy Johannes kiinteästi.
—Rabbing. Sinun entinen suurin vihollisesi, lisää rouva Rabbing surumielisesti hymyillen.
Johannes saattaa hänet nojatuoliin ja istuu itse toiseen häntä vastapäätä.
—Vai kuoli Rabbing? sanoo hän sitten välinpitämättömästi niinkuin olisi koira tai kissa kuollut. Kerro jotakin siitä!