Johannes ollut aivan tyyni ja sanonut:
—Minä olen hullu. Viekää minut sairaalaan!
Liisa vironnut heti, kun oli päässyt ulko-ilmaan. Johannes viety hourulaan, jossa häntä oli pitkät ajat hoidettu. Sieltä päästyään hän oli muuttanut Rooman lähistölle Albano-vuoristoon asumaan.
Tuon tapauksen jälkeen he eivät enää koskaan tavanneet toisiaan.
19.
Vuosia oli edellisestä vierähtänyt.
Astuu varhaisena aamuhetkenä eräästä Rooman portista ulos pitkä, valkotukkainen, valkopartainen mies, toivioretkeläisen käyrä sauva kourassaan. Hänen otsansa on uurtunut, hän käy sangen kumarassa, mutta kuitenkin reippain askelin ja pää keveästi keinahdellen.
Se on Johannes. Hänen on hyvä olla nyt.
Hän on yksin. Hän elää erakkona. Hän asuu Monte Cavolla, Albano-vuorten korkeimmalla kukkulalla, noin tuhat metriä merenpinnan yläpuolella. Hän ei tapaa ketään, hän ei seurustele kenenkään kanssa. Mikään ei häiritse hänen onneaan.
Joskus täytyy hänen käydä kuitenkin Roomassa ruoka-ostoksilla tai postiaan hoitamassa. Mutta muuten hän pysyttelee vain yksinäisessä vuoristokylässään tai tekee lyhyen kävelyretken Rocca di Papaan, sen alapuolella olevaan pieneen kaupunkiin.