—Kuinka niin? Ei miellyttänyt?
—Ei. Eihän siellä ole mitään henkistä liikettä eikä elämää. Ihmiset mätänevät paikalleen.
—Niinkö sinun mielestäsi? ihmetteli Muttila. Meidän muiden mielestä
Suomi juuri viime aikoina on mennyt erikoisen vilkkaasti eteenpäin.
—Ehkä ulkonaisesti, myönsi Johannes. Mutta ihmiset, mutta ihmisten sisäinen sielun-elämä! Paitsi Venäjää, en tiedä mitään maata, missä se olisi niin painostavaa.
—Juuri Venäjäpä siellä meillä painostaakin.
—Voit olla siinä oikeassa, myönsi Johannes miettiväisesti. Mutta
Suomessa suurin vaara ei ole venäläinen virkavalta.
—Mikä sitten?
—Venäläinen kansansielu itse, jatkoi Johannes äskeiseen äänilajiin. Te ette kestä sitä.
—Te? Sanotko sinä te? tiukkasi Muttila melkein kiivaasti. Pidätkö itseäsi siis niin kokonaan syrjästä-katsojana?
—Pidän, vastasi Johannes tyynesti. Minä olen syrjästä-katsoja. Sillä minä olen maailmankansalainen.