Tuntuu vähän ylpistyneen, ajatteli Muttila. Mutta onhan sillä syytäkin siihen. Riippumaton mies ja osaa nauttia elämästä. Ehkä tuolta voisi saada jonkun tilauksen?
Hänen huulillaan pyöri jo pieni ehdotus, mutta hän päätti sen kuitenkin lykätä varovaisesti vielä hiukan tuonnemmaksi.
Viisas mies, älykäs mies, ajatteli hän vielä. Perin hijottu mies! Tuollainen kala on pyydettävä taidolla. Miten paljon mahtoi olla totta tuossakaan hänen äskeisessä puheessaan, että hän ei muka koske vaimonsa varallisuuteen?
Tuskin mitään! Muttila jäi kaikissa tapauksissa sangen epäilevälle kannalle tuon seikan suhteen.
Mutta koska toinen kerran väitti kivenkovaan asian olevan niin kuin hän sanoi, täytyi tietysti olla häntä uskovinaan.
Ja vaihtaa puheen-ainetta.
—Lontoossako sinä sitten olet elänyt nämä vuodet, hän kysyi, kun emme ole tavanneet, emme kotona emmekä ulkomailla?
—Lontoossa ja Parisissa, vastasi Johannes. Mutta enimmäkseen Lontoossa. Siellä tuntee sittenkin enimmän olevansa maailman keskipisteessä.
—Et ole kotimaassa käynyt?
—En. Taikka oikeastaan, kyllä kerran. Mutta minä pakenin sieltä tavallista pikemmin.