—Sinä?
Muttila näytti hetkisen vieläkin ällistyneemmältä! Sitten hän äkkiä näytti ymmärtävän ja sipristi viekkaasti silmiään.
—Tehän olettekin sivili-avioliitossa, virkahti hän. Muistan kuulleeni.
—Niin, vastasi Johannes, oivaltamatta vielä tätä uutta ilmettä hänen kasvoillaan. Lontoossa menimme.
—Mutta Suomessa se ei merkitse mitään?
—Ei. Mutta me olemmekin Englannin alammaisia.
Muttilan naama venyi pitkäksi. Tätä vastausta hän ei silmin-nähtävästi ollut odottanut.
—Yhyy, pääsi häneltä vain joku ääni, kun hän ei keksinyt muutakaan parempaa sanottavaa. Vai Englannin! No, ja kuinkas sitten?
Nähtävästi hänen ajatusjuoksunsa oli kokonaan tuosta tahallisella mahtiponnella mainitusta Englannin alammaisuudesta sekoittunut.
Seurasi lyhyt vaitiolo.