Johannes oli odottanut kysymystä. Olihan se itse asiassa aivan luonnollinen.
Eikä hän kuitenkaan voinut olla hymyilemättä Muttilan vilpittömälle mielenkiinnolle, joka kuvastui hänen jokaisessa kasvonjuonteessaan.
—Työllä, hän virkahti keveästi. Minä kirjoitan.
—Ai, se on totta! oli Muttilakin vasta muistavinaan. Sinähän julkaisit jo monta vuotta sitten jonkun teoksen, joka herätti suurta huomiota.
—Kyllä.
—Jotakin yhteiskunnallista?
—»Suomi tulevaisuuden valtiona.» Juuri niin. Se on käännetty nyt monelle kielelle, myöskin englanninkielelle.
—Ja sinä ansaitset sillä jotakin?
—En sillä juuri enää, vaan muilla. Minä olen kirjoittanut monta muutakin teosta sen jälkeen.
—Yhteiskunnallisia?