Sitten hän sen enempiin selityksiin antautumatta ojensi kätensä ja hävisi vaunun-osastoonsa. Muttila katsoi hänen jälkeensä päätään pudistaen.
Huonot hermot, ajatteli hän melkein ääneen, huonot hermot! Terveys pilalla tykkänään. Eipä taida olla paljoa iloa tuollakaan pojalla varallisuudestaan eikä Englannin alammaisuudesta.
Samalla ei hän voinut olla mielihyvällä omaa turpeata, tukevaa ruumiinrakennustaan muistamatta. Rinta kuin ryövärillä, hermot kuin laivatouvit.
Oli se sentään hyvä, että ihmisellä oli fysiikkaa.
Sillä fysiikka, se se oli kaikki kaikessa. Mutta fysiikkaa oli myöskin hoidettava ja hoidettava kunnollisesti. Täytyi syödä paljon ja nukkua paljon eikä liiaksi rasittaa itseään, ei työllä eikä edes rakkaudella.
Toistaiseksi ei hänellä kuitenkaan vielä hätää ollut. Oli vain ruvennut viime aikoina tuntumaan umpisuolen paikoilla niinkuin pientä pakotusta.
Sitä täytyi pitää silmällä. Semmoisesta oli terve mies ennenkin keikahtanut ketarat taivasta kohden.
Näissä luvallisissa mietteissä kääntyi Muttilakin hitaasti omaan vaunun-osastoonsa.
4.
Pohjois-Italia sivuutettiin yön pimeydessä. Vasta Firenzestä alkaen rupesi jumalan luonto jälleen junan ikkunassa istujalle pakisemaan.