—Minä puolestani, virkahti rouva Rabbing suutaan lystikkäästi mutristaen, voin hyvin kuvitella sukupuoletontakin Kristusta.

Näin haastellen he astuivat ulos. Koska oli kaunis ilma ja aurinkokin jälleen tuntui paistavan lämpimästi, he päättivät tehdä yhteisen ajeluretken Via Appialle.

Siellä he eivät olleet vielä ennen olleet. Mutta Johannes oli jo kuitenkin ehtinyt niin pitkälle muinaishistoriallisissa opinnoissaan, että hän kykeni selittelemään matkan merkillisyyksiä.

—Tämä on klassillisen Velabrum-laakson pohjaa, hän sanoi, saman, joka Tarquiniusten aikaisella suurella lokaviemärillä kuivattiin. Tuolla on vielä muuan jykevä-kivinen holvi jälellä siitä. Neljä metriä läpimitaten!

Tämä taas, sanoi hän sitten, on yhtä vanhan Circus Maximuksen areenaa. Kuten näet, ei siitä ole jälellä enää muuta kuin paikka, sekin pahanhajuisen kaasutehtaan ja kurjan vihannestorin turmelema. Kuitenkin on siihen sen parhaina aikoina mahtunut satoja tuhansia katsojia. Marmori ja pronssi on välkkynyt siinä, riemun ja tuskan huudot ilmoja kaiuttaneet. Siten katoo maailman kunnia!

Toisella puolen tietä kohottivat Palatinumin kukkulalta Septimus Severuksen palatsin hyvin säilyneet rauniot harjojaan. Ja Johannes palautti mieleen tämän ankaran sotilaskeisarin kuvan, sellaisena kuin kivet puhuivat hänestä ja maailmanhistoria oli hänen muistonsa säilyttänyt.

—Maailma, mundus, sanoi hän, oli hänen aikanaan sama kuin Palatinumin keskipiste. Palatinum oli Rooman, Rooma valtakunnan keskus, ja valtakunta, Imperium Romanum itse, koko tunnetun maanpiirin samalla kehä ja keskikohta. Ilmankos Urbs, kaupunki, ja Orbs, maanpiiri, merkitsivätkin muinaisille roomalaisille jotenkin samaa!

Siksi olivat useimmat roomalaiset keisarit kuvatut patsaissaan käsi koholla ja silmä suunnattuna etäisiin äärettömyyksiin. Ja siksi saattoi myöskin keisari Septimus Severus majesteetillisellä ylpeydellä sanoa itsestään: »Maanpiiri ei voinut minua pidättää.»

Ylpeä oli ollut keisari Septimus Severus. Ja olihan hänellä myös ollut syytä siihen.

Afrikalainen hän oli ollut synnyltään, sotainen kunto oli hänet keisariksi kohottanut. Legioniinsa hän oli luottanut, kaikki muu oli ollut hänelle samantekevää. Veltostunutta Roomaa hän oli halveksinut niinkuin Ilmestyskirjan porttoa, istuvaa seitsemällä kukkulallaan.