Paavo Kontio ei viitsinyt enää vastata hänelle. Hän jatkoi kiivasta kävelyään ja pysähtyi vihdoin tuikeana Jaakko Jaakon-Laurin eteen.
—Entäs nyt? hän kysyi.
Jaakko Jaakon-Lauri tuntui jälleen väärinkäsittävän hänen mielentilansa.
—Minä olen sanonut, virkahti hän, järkähtämättömällä tyyneydellä yli rilliensä tirkistäen, minä olen sanonut, että asiat järjestyvät… On liikkeellä huhuja, joiden täytyy, kuuletko, täytyy kääntää myös yleisen syyttäjän huomiota puoleensa…
—Ja nuo huhut ovat sinun liikkeelle panemiasi? Eikö niin?
—Sitä en tahdo sanoa. Mutta että ne ovat liikkeellä, siitä olen valmis pääni pantiksi panemaan…
—Konna! sanoi Paavo Kontio matalalla äänellä.
—Sinun palveluksessasi…
—Pääkonna! Mestarikonna!
—Vain vähäpätöinen oppilaasi Herran edessä. Mutta jos mieli noiden huhujen johtaa johonkin tulokseen…