—Tarkoitan: kenties oman karjapiikansa kanssa korkeintaan. Mutta sen täytyy olla sitten sangen nuoren ja kauniin.
—Hihhih! Herra tohtori suvaitsee laskea leikkiä. Sangen onnistuneesti, sangen onnistuneesti leikattu todellakin! No niin, sanalla sanoen… Mihin minä jäinkään taas?
—Herra kenraali kertoi, että teidän ja veljenpoikanne välit olivat katkenneet hänen jälkimäisen avioliittonsa johdosta.
—Aivan oikein! Samoin kuin koko suvun muuten… Te ymmärrätte, kaikki koettivat puhua järkeä hänelle…
—No, hänen edellinen vaimonsa oli kovin erinomainen? — Hän oli harppu! Hän oli todellinen harpyija!… Ooh! Te ette voi kuvitella… Mikä meijerska! Mutta hänellä oli nyt sentään suku ja vanhemmat…
—Hyvät vanhemmat?
—Nooh, tavalliset!… Muuten en minä koskaan voinut rakkaan veljenpoikani makua nais-asioissa ymmärtää. Hän oli siinä asiassa, kuinka sanoisin, omituinen … hän rakasti harvinaisuuksia…
—Voin sen vakuuttaa, ainakin mitä tulee hänen jälkimäiseen puolisoonsa.
—Hän ei kuulu olevan paha. Herra tohtori on nähnyt hänet?
—Monta kertaa.