—Ei! Mutta se on skandaali, se on helvetin skandaali!… Minun poikani ja tuo noita-akka tulevat yhdessä konttoriin, he esittävät paperit, niitä ei hyväksytä…
—Luonnollisesti se on jonkunverran kiusallista. Mutta mitä te vaaditte minua nyt tekemään?
—Tjah, sen saa herra tohtori itse sanoa…. Mitä on tehtävä?
Sitävarten minä olen täällä.
Sotaherra heittäytyi selkäkenoon nojatuoliinsa vastausta odottaen ja paljosta puhumisestaan vahvasti lääpästyneenä. Kaikesta päättäen hän katsoi nyt jo tehneensä enemmän kuin kylliksi oman tehtävänsä.
Paavo Kontio vaikeni, tietämättä oikein, mistä alottaa.
—Hm, virkahti hän vihdoin, on tietysti olemassa useampiakin mahdollisuuksia…
Sotaherra teki torjuvan liikkeen kädellään.
—Ei, ei, ei! sanoi hän. Minä tiedän, että lakimiehillä on niitä aina tarjona kuinka paljon tahansa. Sanokaa mikä on paras, niin pääsemme paljon vähemmällä!
Paavo Kontio ei voinut olla väkisinkään hänelle hymyilemättä. Hauska ukko! ajatteli hän itsekseen. Liian hyvä ukko täällä kerta kerralta juoksutettavaksi! Täytyy todellakin miettiä hänelle paras mahdollinen.
Hän mietti hetkisen ja virkahti sitten vilpittömästi: