—Parasta olisi, jos asianomaiset itse, ensin teidän poikanne ja tuo nainen, sitten tuon yhtiön johtaja täällä kävisivät. Lupaan puhua järkevän sanan heidän kanssaan.
Ukko oli pelkästä ihastuksesta hänen kaulaansa kavahtaa.
—Topp! sanoi hän, vankasti ja lämpimästi hänen kättään puristaen.
Tuosta minä pidän! Se oli neuvojen neuvo, lyhyt ja suora kuin
Napoleonin päiväkäsky. Te lupaatte puhua järkeä päähän heille?
—Minä koetan ainakin.
—Se on hyvä, se on hiivatin hyvä! Kuulee heti, että te ette ole mikään tavallinen käräjäkirjuri… Nonoh, kyllähän minä tunnen pappenheimiläiseni! Vaikka minä asunkin siellä maalla, minä olen seurannut aikoinani paljonkin julkista elämää ja istunut monilla valtiopäivillä…
—Sukunne edustajana?
—Niin. Puolustamassa sitä, mikä on maassa laki ja oikeus… Ja sukuni päämiehenä täytyy minun luonnollisesti yhä edelleenkin pitää huolta sen kunniasta.
—Luonnollisesti.
—Juuri senvuoksi tulin tuossa kadulla ajatelleeksi … olisi ehkä sittenkin hyvä, jos me voisimme välttää julkista oikeudenkäyntiä? Siinä voi todellakin ilmetä eräitä ikäviä asianhaaroja…
—Jahah. Niitä siis mahdollisesti on olemassa?