Ei, joku selvä tästä täytyi saada! Hän pysähtyi, tuli uunin luo, istahti päättävästi toiseen nojatuoliin ja tuki leukansa nyrkin varaan.
Näin kului pari tuokiota.
—Te olette siis karannut miehenne luota? alotti hän.
—Niin, vastasi Sinikka-rouva tyynesti häneen katseensa kohottaen. Ja siinä nimenomaisessa mielessä, etten koskaan enää palaja hänen luokseen.
—Ja tullut minun luokseni?
Hieno, tuskin huomattava hymyily kiertyi Sinikka-rouvan kapeiden huulten ympärille.
—Kuten näette, vastasi hän. Minä tulin, sillä minä tarvitsin teitä.
—Mihin?
—Kaikkeen. Täytyihän minun saada neuvotella teidän kanssanne. Eihän minulla ollut ketään läheisempää.
—Niinkö luulette?