—Onni ei tule kello kaulassa, selitti Sinikka-rouva. Se on harvinainen lintu ja näyttäytyy vain kerran sadassa vuodessa.
—Silloin täytyy minun sanoa, huomautti Paavo Kontio kohteliaasti, että se juuri tällä hetkellä liihoittelee minun kattoni alla.
Hän tarkoitti todellakin, mitä hän sanoi. Milloinkaan ei leikki ja nalja ollut vielä näin vaivattomana lennellyt hänen linnansa suojissa. Hänen täytyi myös mennä sangen paljon taaksepäin ajassa, ennen kuin hän voi muistaa tuokiota omasta elämästään, jolloin hän olisi tuntenut itsensä näin keveäksi ja huolettomaksi mieleltään. Nyt, päivänpaisteessa, viinien ja kukkien välkkeessä ja iloisten, nuorekkaiden naurunpuuskien kajahdellessa näyttivät myös eilis-illan tapahtumat aivan toisenlaisilta. Miksi ottaa niin elämän-raskaasti, miksi niin kuoleman-kohtalokkaasti kaikkea? Miksi ei ottaa hetkeä sellaisena kuin se oli, elämää sellaisena kuin se tuli, ja antaa kohtalon pitää huolta lopusta? Mitä hän oli surrut, mitä mökötellyt oikein? Elämän houkka hän oli ollut, joka oli antanut toistakymmentä parasta vuottaan vieriä tyhjinä ja sisällyksettöminä ohitseen!
Tämän tarttuvan perhostunnelman vallitessa he rupesivat nyt lähemmin tarkastelemaan nykyistä tilannettaan ja asianhaaroja, jotka olivat sen aiheuttaneet.
—Minä puolestani olen päättänyt ainakin toistaiseksi jäädä tänne, selitti Sinikka-rouva, iskien samalla veitikkamaisesti silmää Paavo Kontiolle, joka par'aikaa oli vaipunut hänen valkean, kaarevan joutsenkaulansa ihailuun. Tämä on erinomainen talo eikä täältä puutu muuta kuin emäntää.
—Eikä enää sitäkään, lisäsi Paavo Kontio, täyttäen samalla hänen lasinsa. Maljanne ja tervetulemaan!
—Minulla ei ole mitään, ilmoitti Pajalan herra surumielisesti lasiinsa tuijottaen. Mutta saattaakin olla parasta näin, sillä pelkään pahoin, että minun asevelvollisuuteni päättyy yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin.
—Kuinka niin? kysyi Sinikka-rouva ottavasti.
—Päinvastoin, mikäli minusta riippuu, selitti Paavo Kontio, rientäen täyttämään onnettoman nuorukaisen lasin piripinnoilleen. Toivon päinvastoin, että teette minulle ilon viihtyä mitä kauimmin vieraanani.
—Myöskin minä pyydän talon tilapäisenä emäntänä yhtyä tähän esirukoukseen, sanoi Sinikka-rouva. Te olette vasta jefreitteri. Eikö teidän tee mieli työskennellä itseänne luutnantiksi ja kapteeniksi kauneuden palveluksessa?