—Ah, jospa se onni pian koittaisi minulle! deklanoi Pajalan herra käsi sydämellään..
—Koettakaa pysyä hyvissä väleissä minun kanssani, virkahti
Sinikka-rouva, niin onni ehkä kerran koittaa teille.
—Siinä tapauksessa otan mielelläni erottaakseni teidät kuinka monta kertaa tahansa! puhkesi Pajalan herra haltioituneena puhumaan. Kättä päälle! vaikka nyt heti… Tie on auki, auto odottaa…!
—Anteeksi, pisti Paavo Kontio väliin, mitä happamin ja kuivakiskoisin ilme kasvoillaan. Portin avain on minun taskussani.
—Te kuulette, minä olen vanki! huokaisi Sinikka-rouva. Neitsyt kammiossa! Kuka minut vapauttaa?
—Jos lupaatte minulle tyttärenne ja puolet valtakuntaanne, niin vapautan teidät, lupasi Pajalan herra.
—Hän on heittiö! virkahti Sinikka-rouva loukkautuneen näköisenä. Ettekö kuullut, herra tohtori, että hän monista lupauksistaan huolimatta kutsui minua jälleen anopiksi?
—Sitä en kuullut, vastasi Paavo Kontio. Mutta minusta tuntui kyllä kuin hän olisi ohimennen viitannut eräisiin neitseelle kammiossa hiukan sopimattomiin perhesuhteisiin.
—Oh, täytyy antaa hänelle anteeksi! pyysi Sinikka-rouva. Hän ei tiedä, mistä hän puhuu. Hän ei ole itse vielä perhettä perustanut.
Pajalan herra oli painanut päänsä uneksivasti käsivartensa varaan.