—Tuo ei ole hyvä, mutisi Jaakko Jaakon-Lauri, niitä sateenvarjonsa kärjellä osoittaen. Mutta jumalan kiitos, meillä ei ole Sherlock Holmes'eja.
—Paitsi me kaksi, hymyili Paavo Kontio.
Samalla vilkaisi hän epäluuloisesti ystäväänsä, sillä hänen mieleensä johtui, ett'eivät he vielä olleet sopineet edes mistään yhteisestä sotasuunnitelmasta.
Kuka voi taata, missä tarkoituksessa tuo vanha kyynikko oli häntä lähestynyt ja kenen asioilla hän kulki oikeastaan? Mistä hän oli osannut tulla juuri tänä aamuna ja miksi hän oli ollut niin aulis asettamaan hänen käytettävikseen noita lisätietojaan, joiden alkulähde oli yhä edelleenkin outo hänelle ja saattoi olla kuinka samaskainen hyvänsä? Taisi olla parasta olla varovainen hänen suhteensa, sillä eihän tiennyt vielä, istuiko hän tässä todella ystävän kanssa vai ehkä juuri päinvastoin pahimman vihollisensa?
Hän päätti pitää tästälähtien silmällä epäiltävää vierustoveriaan ja hankkia mitä pikimmin täyden selvyyden siitä, mikä tämä oli miehiään ja missä hänen yksityiskohtaisten uutistensa keränpohja oli.
7.
Itse ei Paavo Kontio tarvinnut pitkiä aikoja päästäkseen selville omasta tehtävästään ja osastaan Kuusiston järkyttävään murhenäytelmään nähden. Se valkeni hänelle suurin pääpiirtein jo matkalla Helsinkiin.
Hän oli jo todennut, että hän rakasti Sinikka-rouvaa, rakasti kaikella harmaantuneen miehuutensa palavalla, kipeällä, elämän-syksyisellä kiihkeydellä niinkuin hermot ärsytystään, niinkuin hukkuva oljenkorttaan, niinkuin ajokoira eellä kiitävää saalistaan…
Mutta saattoiko hän rakastaa myös murhaajaa?
Kyllä, hän oli ehtinyt jo senkin todeta, tosin ensin omaksi kauhukseen, mutta sitten yhä avartuvalla, yhä lämpenevällä ja kirkastuvalla inhimillisen yhteenkuuluvaisuuden tunteella, johon tuntui mahtuvan kuin Herran temppeliin sekä hurskaat että väärintekijät. Mikä oli hän asettumaan ihmisten ja heidän intohimojensa tuomariksi? Hän, joka ei kaikesta kuuluisasta älyllisyydestään ja juriidisesta järjestään huolimatta ollut onnistunut hillitsemään edes omaa intohimoaan, vaan jonka elämäntarinan se suorastaan oli määrännyt, vaikuttaen viimeisiin vuosiin saakka sen pienimpiinkin yksityiskohtiin?