—Taisit sittenkin tehdä pienen tuhmuuden, tuumi Jaakko Jaakon-Lauri heidän asemarakennuksen portaita Rautatientorille astuessaan.
—Kuinka niin? Minkä? kivahti Paavo Kontio.
—Senpähän vain, ettet ennen lähtöäsi sopinut vieraasi kanssa yhteisestä menettelytavasta. Ei tiedä, mitä tuhmuuksia he voivat tehdä tällä aikaa.
—Ole huoleti! Mikäli minä tunnen rouva Sinikkaa…
Mutta hän oli kuitenkin valmis mielessään myöntämään, että Jaakko Jaakon-Laurin puheessa saattoi olla jotakin perää. Ja hän päätti heti hotelliin tultuaan kirjoittaa Sinikalle täydellisen selonteon uusista aikeistaan ja tarjota, mikäli tämä katsoi tarvitsevansa, hänelle kaikkea lakitieteellistä tukeaan ja kannatustaan. Mutta osote? Minne hän lähettäisi kirjeen?
—Luuletko, että he ovat vielä siellä Kontiolassa? kysyi hän huolestuneena Jaakko Jaakon-Laurilta, joka vaieten kulki hänen sivullaan.
—Tuskin. Arvattavasti istuvat he tällä hetkellä autossa, matkalla joko
Kuusistoon taikka…
—Taikka?
—Helvettiin! Sillä eihän voi tietää, mitä siinä sieluntilassa saattaa vaivaisen syntisen päähän pälkähtää.
Se oli kyllä totta, myönsi Paavo Kontiokin mielessään. Ja hän päätti lähettää kaksi sanasta sanaan yhtäpitävää kirjettä, toisen Kuusistoon, toisen kotiinsa.