Torin kulmassa pysähtyi Jaakko Jaakon-Lauri.
—Meidän tiemme eroavat nyt tässä, hän sanoi, viitaten Kaivokadulle päin.
—Niinkö? Sinä menet toimistoosi?
Jaakko Jaakon-Lauri katsoi terävästi ja tutkivasti häneen rilliensä yli.
—Toimistooni? Niinpä kyllä, tavallaan, hymähti hän. Minne aiot majoittua asumaan?
—Kämppiin. Se on minun vanha majapaikkani. Rupean heti työhön ja touhuun. Mutta me voisimme syödä päivällistä yksissä. Klo 6? Sopiiko?
—Kyllä. Mutta mieluimmin yksityishuoneessa.
—Tietysti!… No niin, se on päätetty siis! Me tapaamme.
—Näkemiin.
He erosivat kumpikin taholleen, Jaakko Jaakon-Lauri tavallisessa hitaassa varovaisessa tahdissaan hiihätellen ja kopsutellen katukäytävää sateenvarjollaan, Paavo Kontio taas nopein, joustavin askelin, keppiä hengenvaarallisesti ilmassa heiluttaen.