Merkillistä, ajatteli hän, kuinka vähän minä tiedän tuosta Jaakko Jaakon-Laurista ja hänen nykyisistä olosuhteistaan! Enhän minä tiedä edes, onko hän nainut vai naimaton, vielä vähemmän, mitä osaa hän on päättänyt näytellä tässä asiassa… No niin, päivällisillä ainakin tahdon ottaa tarkan pohdin hänestä.
Heti huoneen Kämpissä saatuaan hän istui kirjoittamaan kirjettä rouva
Sinikalle.
Se oli sittenkin vaikeampi tyylitellä kuin mitä hän oli luullutkaan. Eihän hän voinut noin vaan ilman muuta syyttää häntä murhaajaksi! Taas toisakseen se olisi ollut välttämätöntä, jos hänen mieli tyydyttävästi ja todenmukaisesti selittää äkillistä, muodotonta lähtöään Kontiolasta.
Hänen täytyi sorvailla sanansa sangen taitavasti ja ylimalkaisesti… Hän oli muka saanut äkkiä tärkeitä tietoja, jotka olivat pakottaneet hänet siinä silmänräpäyksessä Helsinkiin matkustamaan… Tiedot olivat yhteydessä tuon odottamattoman kuolemantapauksen kanssa… Hän valitti surua, toivoi voivansa olla edes jonkinlaiseksi avuksi ja lohdutukseksi hänelle näissä vaikeissa olosuhteissa ja pyysi suorastaan, että hän kääntyisi hänen puoleensa kaikella sillä luottamuksella, mitä hän sekä entisyyteen että nykyisyyteen katsoen luuli ansaitsevansa. Lopuksi ilmoitti hän aikeestaan jättää maalainen erakko-elämänsä ja ruveta uudelleen asianajajaksi, joten hän ehkä tulisi tilaisuuteen palvella häntä lakimiehenäkin.
Loppu oli tarkoitettu leikilliseksi, mutta sai syvän vakavuuden pienen jälkilisäyksen kautta, jossa hän pyysi eräisiin vielä hämäriin asianhaaroihin katsoen mitä täydellisintä vaitioloa heidän vieraskäyntiinsä nähden Kontiolassa… Hän luki läpi kirjeensä ja oli siihen sangen tyytymätön. Mutta eihän hän voinut muuten kirjoittaa! Eihän siitä saanut tulla suora syytöskirjelmä, mutta ei myöskään pelkkä rakkauden tunnustus.
Hän jäljensi sen sitten, sulki kirjekuoret ja jätti ovenvartialle, jonka oli heti toimitettava toinen niistä postiin, toinen heti autonkuljettajan mukana Kontiolaan.
—Jahah! Tuossa tuokiossa!
Sitten vasta hänellä oli aikaa hengähtää.
Hän pistäytyi kahvilan puolelle, joka oli tähän aikaan melkein tyhjä, tilasi kahvia ja pyysi päivän sanomalehdet. Siitä olikin jo kauan kuin hän oli pitänyt sellaisia käsissään.
Tekstiosastoon hän ei vilkaissutkaan. Hän syventyi heti vuokra-ilmoituksiin, sillä hän muisti tarvitsevansa huoneistoa sekä itselleen että toimistolleen. Hän merkitsi ylös muutamia osotteita ja käänsi lehteä… Kas, siinähän olikin helsinkiläisten asianajajain luettelo!