Paavo Kontio ilmoitti, että hän ei metsästänyt.
—Vahinko, valitti suuri kirjailija. Eihän siitä muuten maalais-elämästä… Olisi pitänyt käydä joskus katsomassa sitä sinun linnaasi, niin eipähän ole tullut tehdyksi.
—Olisitpa tullut. Tällä kertaa en voi kutsua sinua, sillä olen itsekin juuri päättänyt Helsinkiin asettua.
—Se on oikein! Koetin minäkin aikani sitä erakkoelämää. Se oli nyt siihen aikaan muodissa… Taisi olla jonkinlaista henkistä pohmeloa, kun oli ensin juotu päänsä täyteen sitä modernismia ja kylläkseen elää retusteltu Parisissa…
—Taisi olla. Te kirjailijat olette sentään siitä onnellisia, että te pääsette kaikesta syntinne tunnustamalla.
Suuri kirjailija hymyili homeerisesti.
—Kukin itsensä pappi, hän sanoi. Eikös sitä siihen pitäisi kaikkien ihmisten tulla? Vai kuinka, sinä vanha tolstoisti?
—Taidat sinä olla yhtä paljon tolstoisti kuin minäkin. Muuten voin ilmoittaa, jos todella olet ruvennut niitä asioita harrastelemaan, että minun mestarini on tätä nykyä Svedenborg.
—Pysy sinä vain valtiokirkossa kiinni äläkä aina niitä lahkolaisia…
Ei sitä kuitenkaan parempaakaan uskontoa keksitä meidän aikoinamme.
—Kuin kristin-uskoa? Mutta Svedenborghan se vasta oikea kristitty olikin…