—Tuskin. Taitaa tulla jo kaksitoista vuotta siitä kuin olen käynyt niissä.
—Tulisit nyt kerran. Siellä näytetään Tolstoin Pimeyden valta… Siinä se on draama, niin että luut ruskaa.
—Vaikka kuvaakin nykyaikaista elämää?
—Niin, tapahtuuhan niitä rikoksia ja lapsenmurhia nykyäänkin, mutta ei niissä silti ole sitä suurta intohimoa… Mitä se on? Puukotat miehen? Siinä se on!… Joku mökinakka keittää huonon kahvin miehelleen…
—Kuinka niin, huonon kahvin?
—Ka, sekoittaa siihen vähän rotanmyrkkyä… Siinä se on! Ei se vielä ole intohimoa. Minäkin olen turhaan kolunnut nuo meidän sanomalehtemme…
Paavo Kontio tunsi jälleen säpsähtävänsä.
—Mitä varten? kysyi hän korviaan heristäen.
—Että löytäisin edes jonkun draaman aiheen, semmoisen oikean draaman … rakkausdraaman tai muun…
Paavo Kontio tuskin tohti hengittää enää. Asia oli aivan selvä. Suuri kirjailija oli nähtävästi lukenut Kuusiston herran kuolin-uutisen, hänellä oli käytettävinään samat lisätiedot kuin Jaakko Jaakon-Laurillakin ja hän oli tehnyt samat johtopäätökset. Hyvä, ettei toki vielä nimiä maininnut.