—Ilman vain. Tulin tänään muistaneeksi, kun näin lehdistä, että hänen miehensä on kuollut. Ehkä hän jälleen liittyy teatteriin.
—Ehkä. Piditkö hänestä?
—Paljon. Matki Ida Aalbergia … ka, sitähän ei voinut auttaa siihen aikaan!… Niin keinotekoinen, että nauratti. Mutta semmoista sen pitää olla, jos mieli hepäistä oikein.
Suuri kirjailija kehitteli vielä hetken draamallisia mielipiteitään. Paavo Kontio vastaili vain hajamielisesti. Hän oli nyt aivan varma asiastaan, varma siitä, että kaikki näkivät Kuusiston tapaukset samassa rikosdraamallisessa valaistuksessa kuin hänkin ja olivat Sinikan syyllisyydestä vakuutetut.
Hän vaipui ajatuksiinsa.
Puhelinkeskustelu tuli. Suuri kirjailija nousi lähteäkseen.
—Hauska, että asetut kaupunkiin, sanoi hän. Tavataan sitten useammin. Minulla on juuri tekeillä eräs romaani, josta tahtoisin neuvotella kanssasi.
—En tiedä, mitä hyötyä minusta voisi olla.
—Älä sano! Teen tässä juuri par'aikaa sitä varten psykologisia tutkimuksia…
—Minusta? Etköhän säästäisi minua sentään vielä siihen draamalliseen mestariteokseesi?