—Olkoon sitten sillä puhein! Mutta siinä minä sitten kuvaankin sinut oikeassa karvassasi.
—Mikähän se mahtaa olla?
—Sinä vanha kameleontti!
Suuri kirjailija taputti häntä olalle herttaisesti hymyillen ja meni menojaan. Paavo Kontio jäi hämmästyneenä hänen jälkeensä katsomaan. Kameleontti? Sekö oli hänen olemuksensa ydin siis?
9.
Paavo Kontio asteli vaihtelevin mielialoin uudessa toimistossaan. Kaikki oli järjestynyt sähkön nopeudella, huoneisto, kalusto, avustajat ja henkilökunta. Jaakko Jaakon-Lauri oli ollut liikkeellä aamusta iltaan. Paavo Kontio itse oli enimmäkseen istunut vain puhelimen ääressä ja kirjoittanut maksumääräyksiä.
Nyt puuttuivat vain kundit. Mutta jo ensi päivästä saakka rupesi niitäkin tulvailemaan.
Hänen nimellään oli vielä vanha vetovoimansa. Tuli entisiä liiketuttavia, jotka puristivat voimakkaasti hänen kättään ja julkilausuivat mielihyvänsä saada jälleen uskoa asiansa hänen koeteltuun ja eteväksi tunnettuun lakitieteelliseen huolenpitoonsa. Tuli maalais-ukkoja, jotka ensin katselivat epäilevästi ympärilleen ja kysyivät sitten varmuuden vuoksi, oliko se se sama tohtori Kontio, josta he takavuosina olivat kuulleet puhuttavan. Tuli jo joku vaatimaton sanomalehtimieskin yhtä vaatimattomine painokanne-juttuineen, joku punasteleva, avio-eroa pyytelevä nuori rouva ja heti hänen jälkeensä joku raivostunut, oikeudessaan loukattu talonomistaja.
Varsinaiset suuret kundit, yhtiöiden johtajat ja muut, odotuttivat vielä itseään. Mutta Paavo Kontio lohduttausi sillä, että ne kyllä tulisivat ajan oloon nekin, kunhan ensin ehtisivät irroittautua nykyisistä lainopillisista asiamiehistään. Jaakko Jaakon-Lauri taas hieroi vain käsiään ja naurahteli sulasta ihastuksesta.
—Hyvin käy, hyvin käy, virkahteli hän rilliensä takaa, Roomaa ei rakennettu yhdessä päivässä. Mutta jos sinä olet uskollinen vähässä, niin Herra panee sinut vielä paljon päälle.