Nyt oli Paavo Kontio jo selvillä hänestäkin.
Syy, miksi Jaakko Jaakon-Lauri otti niin vilpittömästi osaa ystävänsä toimistohommien menestykseen, oli yksinkertaisesti se, että hänellä itsellään ei ollut mitään toimistoa ja että hän aikoinaan erään hyvinkin laajalti kaikuneen, joskaan ei Paavo Kontion erakkoisuuteen saakka ehtineen käräjäjutun vuoksi oli menettänyt asianajo-oikeutensa… Tullut kalastelleeksi vähän sameassa vedessä, käyttäneeksi vääriä ja lisäksi typeriä todistajia… Tarvittu koko hänen lainopillinen nerokkaisuutensa, että hän oli niinkin vähällä suoriutunut ja edes hyvän kansalaiskunniansa säilyttänyt. Nimensä hän kuitenkin oli katsonut olevansa pakotettu muuttamaan.
Tuon kommelluksensa jälkeen hän oli perustanut yksityisen »tietotoimiston», joka oli valmis mitä hämärimmissä ja erilaisimmissa asioissa yleisöä palvelemaan.
Nyt toivoi hän vanhan ystävänsä Paavo Kontion avulla pääsevänsä hiukan kohoamaan yhteiskunnallisessa asteikossaan. Koko tuo Kuusiston juttu oli tipahtanut kuin taivaasta hänelle! Hänellä oli ollut eräitä tehtäviä maaseudulla Helsingin läheisyydessä, jotka olivat häntä myöhään yöhön viivyttäneet. Hän oli ajanut tuulessa ja sateessa yöjunalle, tie oli vienyt Kontiolan linnan ohi, hän oli nähnyt tulta akkunoissa ja kuullut auton pihalla puksuttavan. Siellä on vieraita! oli hän ajatellut, mutta ei myöskään mitään muuta. Sensijaan hän oli seuraavana päivänä, luettuaan sanomalehti-tiedon Kuusiston herran äkillisestä kuolemasta, tullut merkillisellä mielenkiinnolla vanhaa ystäväänsä muistaneeksi. Hän oli kääntynyt puhelimitse erinäisten henkilöiden puoleen siinä pitäjässä, missä Kuusiston ja Pajalan kartanot sijaitsivat, saanut heiltä tietää lähemmin kuolemantapauksesta ynnä sitä seuranneesta itsemurhayrityksestä, vieläpä vihiä rouvan salaperäisestä poistumisesta paikkakunnalta yhdessä Pajalan herran kanssa, jonka auto oli poissa ja jonka todistettavasti tiedettiin lähteneen Helsinkiin. Samalla oli hänen mieleensä johtunut Paavo Kontion entinen suhde Sinikka-rouvaan. Nyt oli alkanut elää hänen oma mielikuvituksensa, hän oli ruvennut käyttämään juriidista sommittelukykyään, liittänyt renkaan renkaaseen, johtopäätelmän johtopäätelmään, ja tullut pikaisesti siihen lopputulokseen, että hänen oli suoraa päätä Kontiolaan matkustettava.
Suunnilleen noin paljon oli Paavo Kontio saanut hänestä esiin puserretuksi, kuitenkaan ei luonnollisesti sitä, mikä koski hänen omaa mahdollista hyötyään ja voitto-osuuttaan vastaisesta, vyörymäisillään olevasta rikosjutusta. Mutta sen oli taas Paavo Kontio ymmärtänyt sanomattakin. Hiukan häntä oli arveluttanut myös alussa tämä jonkunverran himmeä liiketuttavuus, mutta Jaakko Jaakon-Lauri oli tehnyt hänelle niin eittämättömiä palveluksia, että hän oli päättänyt ainakin toistaiseksi käyttää häntä hyödykseen. Ja olisihan hänellä tilaisuus aina myöhemminkin erota hänestä, mikäli tämä rupeisi käymään hänelle liian kiusalliseksi.
Hän tunsi nyt olevansa täysin asestettu kuin ritari turnajaisissa. Mutta vastustajaa vain ei näkynyt, eipä edes naista, jonka värejä hänen tuli kantaa ja jonka viittauksesta esille syöksähtää.
Tämä sekä hämmästytti että pöyristytti häntä. Kuusiston taholla vallitsi todellakin kuolemanhiljaisuus.
Hänen kirjeensä Kontiolaan oli autonkuljettaja tuonut takaisin sen sanoman kanssa, että vieraat olivat vain tuokio isännän lähdön jälkeen poistuneet. Hänen toinen kirjeensä oli nähtävästi heidät saavuttanut, sillä Jaakko Jaakon-Laurin puhelintietojen mukaan … hän oli muuten nyt itse par'aikaa paikallisista olosuhteista selkoa ottamassa … he olivat saapuneet Kuusistoon samana aamupäivänä. Mutta mitään vastausta hän ei ollut saanut siihen. Hän oli ehtinyt kirjoittaa jo toisenkin, jossa hän oli pyytänyt tietoa edellisen perille saapumisesta ja joka jo oli paljon enemmän rakkaudentunnustukseksi kuin viralliseksi asiakirjaksi muodostunut. Samalla seurauksella!
Hän ei tiennyt enää, mitä ajatella. Hän olisi voinut luulla Sinikkaa itseänsäkin jo kuolleeksi ja kuopatuksi, ellei Jaakko Jaakon-Lauri, edelleen samojen puhelintietojensa kautta, olisi ollut tilaisuudessa hänelle ilmoittamaan, että Kuusiston rouva sekä eli että voi hyvin ja puuhasi par'aikaa suuremmoisia hautajaisia.
Jos Paavo Kontio koskaan oli ollut ymmällä, oli hän nyt. Ja varmaan hän olisi ollut jo valmis koko juttua pahana unena pitämään, ellei Kuusiston herran tytärkin olisi kuollut seuraavan päivän iltana enää tuntoihin tulematta. Tämä oli kuitenkin jättänyt jälkeensä kirjeen, jossa hän oli sanonut nimenomaan, että maailma oli liian raskas hänelle ja että hän tahtoi kuolla, koska hän oli varma siitä, ettei kukaan missään tapauksessa jäisi häntä kaipaamaan.