KEVÄTHALTIATAR.
Hän tuli mua vastahan vuorilla kuin taivahan valkea hattara.
Hän tuli mua vastahan laaksoissa kuin koski, kuin virta vaahtoova.
Tuli niityillä, tuli metsässä kuin pälvi, kuin viita vihreä.
Kuhun kulkenen, kuhun kääntynen, näen eloni kerkeän keijusen.
Menen rantahan meren ma myrskyisän: kuin kimmel jo aalloilla kisaa hän.
Puun alle puistossa istahdan: hänen kuulen jo tuulessa karkelevan.
Ma istun pöytäni äärehen: kuin kaiho hän täyttää sydämen.
Kuin leimaus hän siellä jo sisällä on, mut turha on vangita tunteheton!
Hän toivoja, hehkuja herättää, mut itse kylmäksi ijäti jää.