Antti kävi hänen käteensä. Rouva Sorvi veti sen vitkaan pois hänen kädestään.
—Hyvä, sanoi Antti. Vaihtakaamme puheenainetta! Tiedättekö, missä minun vaimoni on?
—Tiedän, vastasi toinen. Mutta minua on kielletty teille sitä sanomasta.
—Onko hän sukulaistensa luona?
—Sitäkään minulla ei ole lupa sanoa teille. Jälleen lyhyt äänettömyys.
—Tiedättekö, miksi hän lähti? kysyi Antti suoraan, taivuttaen samalla itsensä eteenpäin ja koettaen katsoa silmiin häntä.
Rouva Sorvi vältti hänen katsettaan.
—Te itse sen parhaiten tietänette, vastasi hän.
Antti tarttui jälleen kiinteästi hänen käteensä. Tällä kertaa ei rouva
Sorvi vetänyt pois sitä.
—Te ymmärrätte kyllä, huohotti Antti hänen korvansa juuressa, että minun täytyy saada tietää se, kuuletteko, minun täytyy. Te olette ainoa ihminen maailmassa, joka voitte siitä minulle jotakin selittää.