Ukko seisoi jo heidän edessään kohteliaasti, liian kohteliaasti kumarrellen ja suu messingillä.
—Palvelijanne, nöyrin palvelijanne, sanoi hän. Herrat syövät, näen ma, täällä herkullista aamiaistaan, lisäsi hän vielä leikillisesti.
—Aivan tavallista vain, virkahti Soisalo hiukan harmistuneena. Mutta kenties setä tahtoo myös maistaa meidän kanssamme?
—Kiitoksia, tuhansia kiitoksia, kumarteli ukko. En ole juonut viiniä enää kymmeneen vuoteen, vain vettä, vain vettä… Terveys, hyvät herrat, terveys nähkääs … lääkärit eivät salli…
Ja hän rykästeli, painaen samalla rintaansa, osoittaakseen, kuinka heikko oikeastaan hänen terveytensä oli.
Hänen saituutensa ei salli, kuiskasi Soisalo ystävälleen.
Mutta ääneen hän virkkoi:
—Setä istuu ehkä sitten muuten vain meidän seuraamme. Kenties minä saan tilata kupin kahvia sedälle?
Ukko teki torjuvan liikkeen kädellään:
—Ei, ei, en voinut vain olla ohimennen tervehtimättä vanhoja tuttavia, hän sanoi. Meillä on täällä pieni neuvottelu eräässä yksityishuoneessa.