Näitä hän nyt mietti Notre-Damen kirkon korkeudessa. Muisti jälleen jotakin, josta hänen sydänverensä kuohahtivat, ja linkosi suuttumuksensa ja ylenkatseensa salamat yli aamu-aurinkoisen Parisin, kohti koko nykyaikaista yhteiskuntajärjestystä.——
Tanssipaikassa he olivat ottaneet pöydän kävelypenkereellä. Istuneet aluksi kylminä syrjästäkatsojina, kumpikin hautoen omia ajatuksiaan, seuraten koneellisesti heitä hiukan alempana aaltoilevaa ihmismerta.
Siellä oli Rabbing äkkiä kulkenut heidän ohitseen.
»Ai, ai, herra tohtori», hän oli pehmeällä, sarkastisella äänellään ranskaksi sanonut Johannekselle. »Vaarallista leikkiä tuo.»
»Mikä leikki?» oli Johannes kysynyt häneltä.
»Leikki kamarineitseen kanssa. Ettei rouva vain saa vihiä siitä!»
Ja mennyt menojaan samalla ivallisesti ja suopeasti kumartaen, ennen kuin Johannes ehti mitään vastaamaan.
Hän oli jo nähtävästi hoitanut ranskalaiset vieraansa tai jättänyt vapaaherra Carpin heitä hoitelemaan. Ja lähtenyt omille retkilleen, kuten hänen tapansa oli.
Johannesta oli hirveästi harmittanut, että hänen esimiehensä oli tavannut heidät täällä juuri tällä hetkellä.
Luuli kenties hänen kielletyillä poluilla vaeltavan! Ja hänenkin osaltaan olevan syypään tuohon suureen yhteiskunnalliseen valheesen, joka salli kaikki, kunhan kaikki tapahtui julkista pahennusta herättämättä.