—Siis ensi kysymys: kuinka pitkäksi aikaa te aiotte jäädä tänne?
—Ei ole tullut vielä lähemmin määrätyksi. Mutta arvattavasti asun tässä niin kauan kuin ylimalkaan viivyn Parisissa.
—Tarkoitin: milloin te aiotte palata vaimonne luo?
—En ikinä.
Vapaaherra loi tutkivan, läpitunkevan katseen häneen.
—Te olette hullu, hän sanoi. Mutta Jumalan kiitos, ovat toiset teitä viisaammat pitäneet huolen siitä, että kaikki vielä voi tulla oikein järjestetyksi.
—Toiset? Minun selkäni takana?
—Luonnollisesti. Tehän olette ollut kadoksissa. Ja kuten näkyy, ei teistä siinä olisikaan ollut mitään hyötyä, vaan pikemmin vahinkoa.
—Ja saanko luvan tietää, ketkä ovat ottaneet tuon ystävällisen toimen hartioilleen?
—Rabbing. Teidän esimiehenne.