Syntyi jälleen lyhyt vaitiolo. Oli kuin vapaaherra olisi jotakin odottanut.
—Ja teidän lapsenne? hän virkahti. Hänestä te ette kysy mitään?
—Hänkin on sairas. Minä tiedän sen.
—Mutta te ette tiedä, että henki on kysymyksessä.
Se oli ankara isku Johannekselle.
—Kuka sen on sanonut? hän huudahti pimenevin silmin.
—Lääkäri, vastasi vapaaherra järkähtämättömästi. Lääkäri ei anna paljon toivoa enää. Teidän lapsellanne on kova keuhkokuume.
Johanneksen kasvolihakset jännittyivät. Ainoastaan suurimmalla tahdon ponnistuksella hän sai itsensä tyynenä pysymään.
—Sekin on seuraus vaimoni varomattomuudesta! pääsi häneltä.
Vapaaherra katsoi häneen isällisesti.