—Kuullostaako minun sanani siltä?
—Minä en tahdo enkä voi kiinnittää nyt mitään huomiota teidän sanoihinne. Teot ovat nyt ainoat todistajat. Ja te teette hullutuksia.
—Jos se on hullutus, se on sitten niin suuri hullutus, ettei se enää ole korjattavissa.
—Kaikki on korjattavissa, lohdutti vapaaherra, Mutta olette oikeassa, että se on suuri hullutus. Liian suuri teidänlaiselle miehellenne.
—Te pitäisitte enemmän pikkuhullutuksista?
—Sellaisia voi suvaita vielä.
—Ennen avioliittoa?
—Mieluimmin ennen. Avioliitossa on niistäkin vain pelkkää harmia ja onnettomuutta.
—Vapaaherra on Nietzschen oppilas. Kuinka hän taas sanookaan? »Rakkaus on sarja pieniä hullutuksia…»
—»Ja niistä tekee lopun avioliitto suurena tyhmyytenä.» Minä tiedän. Mutta nyt minun täytyy mennä. Toivon, että kun ensi kerran tapaan teidät, on kaikki hyvin.