—Kaikki vihaavat häntä. Enkä minäkään rakasta häntä. Kuitenkin hän hallitsee täydellisesti minua, sillä minä en voi sotia vastaan hänen tahtoaan.
—Teidän pitää, koska kerran puhutte niin. Miksi ette tekin eroa hänestä?
—Mahdotonta! Ensinkään hän ei koskaan antaisi eroa minulle. Ja toiseksi hän on minut jo nuorena kesyksi taltuttanut.
—Tuskin. Te ette näytä siltä.
—Enkö? Ja sentään minä olen murtunut sisällisesti.
—Myöskin minä olen murtunut!
—Mutta te nousette jälleen. Sitä en minä voisi ikinä tehdä.
—Kyllä, jos minä kerran voin. Sillä kukaan ei ole ollut syvemmällä kuin minä eikä kukaan heikompi ja onnettomampi.
—Kiitos. Tätä keskustelua minä en tule ikinä unhottamaan.
Viereisen huoneen ovi avautui.